Elämäni antoisimmat 8 kuukautta ja 22 päivää

Nyt se on loppu.

Meinaan äitiys"loma". 
Huomenna menen töihin. Iltavuoroon ja osaan taas kaiken. 
Toisin kuin viimeisen 8 kuukauden ja 22 päivän aikana, jonka olen ollut äiti, olen ollut niin pihalla kuin voi olla. Töitäni osaan tehdä, äitinä olen ikuinen oppija, niinkuin varmasti tosi moni meistä - no pakkohan se on sanoa - äiti-ihmisistä. 

Haluaisin koostaa muutamia Rutkun ja minun yhteisen elon taipaleen mahtihetkiä. (En nyt kerro raskausajasta, vaan tästä "loma-ajan" yhteisestä taipaleesta.

Nämä ovat siis satunnaisessa järjestyksessä, mutta jokaisella on joku merkitys ollut. 

1. Synnytys (sen enempää vieläkään tapahtumaa avaamatta). 
- Synnytyksen jälkeinen tunne, kun näki, että vauva on kaunis ja tajusi, että tästä alkaa suuri uusi seikkailu.

2. Rutkun ensimmäinen kakka.
- Siis se omituinen musta, tervamainen kakka, jonka pesu ja vaipasta pois saaminen vaati kryptisiä voimia. Onneksi silloinkin yksisarviset ja maahiset olivat läsnä, eiku.

3. Kotiin pääseminen sairaalasta. 
- Itkuhan siinä hormonimyräkässä tuli. 

4. Eka maksalaatikko raskauden jälkeen.
- Ei muuta sanottavaa kuin NAM.

5. Eräs iltapäivä, kun nukuin Rutkun vieressä päiväunia silloisessa vierashuoneessamme. 
- Mieheni tuli töistä, totesi mulle, että nuku vaan, ja hän teki mulle ruokaa. Muistaakseni kylmäsavulohipastaa.

6. Kun Rutku nukkui ekat pitkät yöunet.
- Olimme rutkun kummitädin luona Kuopiossa silloin yötä ja olin ihan ihmeissäni, kun nousin 7.30 kahville ja rutku ja hänen isänsä nukkuivat yli 9..

7. Oman isäni into Ukiksi tulemisesta.
- Häkellyttävän ihanaa ja hellyyttävää on katsoa miestä, joka on täysin höpsähtänyt omaan tyttärentyttäreensä. 

8. Mieheni höpsähtäminen rutkusta ja kaikki mieheni ja rutkun yhteiset ihanat söpöhetket.

9. Rutkun ensimmäinen kiinteä ruoka luumun jälkeen: PORKKANA. Ja voi ne ilmeet!

10. Kun Rutku oppi pyörimällä liikkumaan uuden vuoden päivänä. 
- Eikä hän ole pysähtynyt sen jälkeen kuin väkipakolla. 

11. Kun annoin Rutkulle ensi kerran mun tekemään sosetta, jossa oli sillä kerralla bataattia ja porkkanaa. Ja se hymy. 

12. Rutkun eka nauru, onneks siitä saatiin videotakin. Ja oikeastaan kaikki Rutkun ihanat hepulikohtaukset.

13. Rutkun karjuminen ja kaikki ihana ääntely. Sekä Rutkun svengailu.

14. Rutkun nukkumisen katsominen.
- Ja miten ihanaa se on, vieläkin.

15. Rutkun kehityksen seuraaminen ylipäätään.



Tässä siis vain tällä hetkellä mieleeni juolahtaneita otoksia meidän taipaleelta. Toki jokainen päivä on pitänyt sisällään paljon kivoja juttuja, ja joinain päivinä olis tehnyt mieli lähteä kävelemään ja luovuttaa. En ole kuitenkaan koskaan ollut luovuttajatyyppiä ja rakastan Rutkua ihan järkyttävän kovasti. Hauskaa on myös nyt muistella ja miettiä kulunutta aikaa. Haikea olohan siinä tulee, yksi suuri aikakausi päättyy ja toinen alkaa. Vauvakerhot jää välistä töiden vuoksi ja Rutku saa iskän kanssa viettää aikaa rutkasti enemmän kuin aiemmin. 

Yksi itseni yllättänyt asia tässä kuluneessa vauva-ajassa on ollut se, miten innoistuin vauvakerhosta. Ajattelin, että minä jos joku on se, joka ei sellaisiin mene. Ja siellä mie istuin jo silloin, kun Rutku oli vasta 4 VIIKKOA vanha. Oikeasti! Niin pieni! Ilman sinne menemistä en olisi tavannut joukkoa ihania ihmisiä vauvoineen, enkä olisi myöskään saanut uutta ystävää. Rutkukin on tykännyt kerhosta, etenkin musisointiosiosta, mutta myös muiden vauvojen kanssa hengailusta. Tällainen kerhotoiminta on minun mielestäni rikkaus. Olisin varmaan hyppinyt kotona seinille, jos jotain tämän kerhon tapaista ei olisi löytynyt. 

Haluaisin kiittää tähänastisesta blogini lukijoita, jatkan kyllä blogia, mutta nyt näkökulma hieman muuttuu housewifesta working mamaksi. 

Mukavaa tulevan viikon alkua kaikille omien suolasientenne kanssa taikinoiville äityleille ja iskälyille sekä teille, jotka muuten vain seuraatte höpötyksiäni. 

Ps. Toivottavasti teillä kävi virpomistyyppejä, koska se on huisia! Meillä kävi, ja myös Rutku sai virpoa videoteitse sukulaisia ja läheisimpiä ihmisiämme! 


Kommentit