Lätinää

Ystävyys.

Aito ystävyys.

Mitä se on? 

Olen huomannut yhden ison asian tässä Savosta Pirkanmaalle muutossa. En tuntenut täältä ketään muita kuin mieheni (joka muutti kanssani). Muutimme 2016-2017 vuodenvaihteessa. Mieheni pääsi heti töihin, josta tykkäsi, minä aloitin rumban eri työpaikkojen välillä, tuntui, etten löytäisi koskaan mitään niin hyvää työtä kuin Savossa minulla oli ollut. Savossa töistäni olin saanut myös mahtavia ystäviä. Paljon ihania ihmisiä. Täällä Pirkanmaalla minulla ei ollut ketään ystävää. Muutamiin olen nyt tutustunut täällä sentään, mutta samalla olen huomannut, että Savon ystäviä on hävinnyt. Aina puhutaan, että kovasti mua ois ikävä ja haluaisivat nähdä, mut eipä tunnu asiat tapahtuvan. Mietin tässä vaan sitä aitoutta. Oliko se sitä, vai olinko silloin vain olemassa heille, kun asuin lähempänä? Silloin minusta saattoi olla hyötyä enemmän. Nyt minä olen vain se tyyppi, joka muutti pois ja sai vauvan. Ikävöin suuresti näitä ihmisiä, haluaisin heitä nähdä ja olla kuin ennenkin. Sitten, kun heille kerron, että on ikävä, he sanovat: "tuu käymään". Tulisin kyllä, mutta mulla on 4kk vanha rutku täällä, hiukan haastavaa on hänen kanssaan aina lähteä, kun saa tetristä pelata, että rutkun kamppeet mahtuu autoon, saati sitten minun kamppeet lisänä. Ja sitä paitsi, voivat hekin matkustaa tänne jos niin kova ikävä on. Ovet ovat ystäville aina avoinna. 

Aikuisena on tosi hankalaa luoda uusia kaveruussuhteita. Vauvakerhosta voi löytää kahvitteluseuraa ja sekin on oikein kivaa. Jotenkin aikuisena ei vaan halua tuputtaa itseään ihmisille, kun kaikilla on omat elämänsä. Välillä poden todella suurta yksinäisyyttä täällä ollessa. Haluaisin vaan, että joskus voisin vaan ajaa ystävän luo extempore käymään. Niin kuin ennen.

Onneksi en ole koskaan lopullisesti yksin, onhan minulla rutkunen.