Nainen

Heipähei taas rakkaat lukijani.

Ajattelin kirjoittaa taas teille ajatuksistani liittyen naistenpäivään, naiseuteen ja kaikkeen, mitä se tuo mieleeni.

Eilen oli naistenpäivä, enkä minä saanut kukkia. OMG. Aloin miettimään, mitä niillä kukilla olisi ollut merkitystä, olisiko mieheni pitänyt ostaa minulle kukkia, koska juhlitaan tasa-arvoa? Silleen: "onnea koska olet nainen ja tänään on se tasa-arvon juhlimispäivä".

 Ei, en halua kukkia naistenpäivänä. Minusta naistenpäivällä on suurempi merkitys, kuin saadut lahjat. Kukat ja muistaminen on hieno ele, mutta tärkeämpää itselleni on se jokapäiväinen tasa-arvoinen kohtelu. Että on tasavertainen parisuhteen osapuoli. Haluan kukkia mielummin vaikka tänään. Tai joku muu tavallinen päivä. 

Minusta on valtavan hienoa, että historiassamme on ollut vahvoja naishenkilöitä, jotka ovat taistelleet meille tasa-arvoisempaa maailmaa. Itse ihailen suuresti Minna Canthia ja Marilyn Monroeta, jotka molemmat ovat aikanaan olleet vaikuttamassa omalla tavallaan naisten asioihin. Eivätkä he tarvinneet siihen kukkia, vaan asennetta. 

Mutta tämän katkeran kitinäni jälkeen palaan naiseuteen. Minusta on hienoa olla nainen. Vain nainen voi olla äiti, ja äitinä olo on huippu pesti. Vain nainen, ainakin toistaiseksi, voi kantaa sisällään ihmisolion alkua ja synnyttää sen. Muistan, miten raskaana ollessani kuvittelin olevani kaunis ja elinvoimainen, oikein hehkeä nainen (kun katsoo raskausajan kuvia jälkikäteen, voin todeta että joo ei, mutta jotain kivaa hehkua minussa oli). Raskaus ja synnytys muutti kehoani, enkä voinut sille mitään. Asia ei ollut minulle helppo, ja vasta rutkun ollessa n. puolivuotias, aloin hyväksymään, ettei kehoni koskaan ole samanlainen kuin ennen.

Media ja yhteiskunta on aina tehnyt naisille elämän hankalaksi. Pitäisi mahtua tiettyyn muottiin, ja jos poikkeaa massasta, on jotenkin vajaavainen naisena. Synnytyksen jälkeen pitäisi palautua s-kokoon heti. Pitäisi muutenkin olla mahdollisimman rasvaton. Pitäisi käyttäytyä tietyllä tavalla ja syödä vaan kanaa ja salaattia, juoda mielellään kivennäisvettä, joogata ja käydä lenkillä. 

  Itse en ole esimerkiksi koskaan pitänyt korkokengistä, enkä huulipunasta tai helminauhasta kaulassa. Käsilaukkukin on jäänyt kaappiin, vaikka se hieno onkin, mutta ei minua. Olenko siis huono naisena, kun en mahdu muottiin? Koska en tykkää laittautua ja olla avuttomana prinsessana, vaan tykkään mielummin ottaa ite ohjat ja olla ojan pohjalla mutaisena peikkona? 

Mikä on todellinen naiseuden mittari? Onko se se ulkokuori vai löytyykö naiseus sisältä? Mitä se naiseus oikeastaan edes on? 

Tässä tasa-arvoisemmassa Suomessa ei pitäisi enää määritellä naisten ja miesten, tyttöjen ja poikien rooleja niin tarkasti. Tytötkin voi ja saa tykätä vihreästä, leikkiä mudassa autoilla ja harrastaa vaikka jääkiekkoa. Poika saa tykätä pinkistä ja harrastaa vaikka tanssia. Eikä lapsia tulisi kasvattaa ajatuksella, että joku asia olisi vain tytölle tai pojalle.

Asiat ovat kaikille. 

Ja olen onnellinen, koska saan kasvattaa ihanaa tyttöä juuri sellaiseksi, kuin hän haluaa tulla.