Heipä hei taas lukijoille.
Kirjoitan syyslomareissultamme, joten älypuhelimeni toimii taas kirjoitusvälineenä. Olemme siis reissussa itä-Suomessa.
Voisin kirjoittaa arjestamme rutkupyllyn kanssa. Rutkupyllyhän on ihan hunajaisin vauva, mitä toivoa saattaa. Hän nukkuu vähintään 8 tuntia putkeen joka yö (heräämättä välissä siis kertaakaan OMG näin piti olla vasta sitten joskus vai oliko se niin ettemme ikinä nuku ku meil on vauva vai?), hän myös matkustaa mukavasti nukkumalla eikä yöunet kärsi ylimääräisistä päikkäreistä lainkaan. Rutkun kanssa on helppo olla liikenteessä, tutti on käytössä ja maitoa nautitaan myös pullosta. Mietin tässä, että Rutkunen antaa kyllä meille liian helpon kuvan vauva-arjesta ja voi käydä (vahingossa) niin että joskus (huom! joskus) haluamme myös toisenkin pienen ripulirouskun.
Rutku on oppinut höpöttelemään takaisin ja kamalan kovasti potkiskelee ja huitoo käsillään yrittäen tarttua kaikkeen (kätevää kun isillä on parta ja mammalla suht pitkä letti). Rutku kasvaa kamalaa vauhtia (no ihakko oikeesti, kasvava vauva?!), laitoimme jo 56 kokoiset vaatteet pois ja nyt Rutkunen käyttää jo 62 kokoa. Uusi vaippakokokin on jo saavutettu (LIFEGOALS!!! Eiku...). Olemme saaneet myös nauttia ihanista vaipan-/ ja vaatteidenvaihtohetkistä, kun sateenkaarta on valunut kirjaimellisesti molemmista lahkeista.
En kyl ymmärrä, miks ihmiset on alkanu kyselee, milloin toinen hunajapytty hankitaan. Minusta todella huonoa huumoria ihmisiltä moinen kysely, sillä en ole vielä läheskään toipunut edellisestä synnytyksestä, enkä varmaan psyykkisesti hetkeen toivukkaan, sen verran traumaattinen kokemus se oli. Ja kyselijät kuitenkin tietää tämän mun kokemuksen. Ihmisillä ei aina ole tilannetajua. Kaikki eivät myöskään välttämättä halua kuin yhden hunajapytyn. Ja miksi aina pitäisi olla joku uusi tavoite elämässä? Mielestäni on ihan mukava nyt vaikka hetkeks asettua, kun kahteen vuoteen ja kolmeen kuukauteen on rakastuttu, valmistuttu toiseen ammattiin, muutettu kotikaupunkia, vaihdettu työpaikkaa tuhat kertaa, menty kihloihin, sitten naimisiin, muutettu uudessa kotikaupungissa, oltu raskaana, ostettu talo ja synnytetty vauva.
Eli kahteen vuoteen on eletty ihan jonkun verran..
Tällä viikolla käytiin mieheni kanssa lounastreffeillä kaksin, kun kunnan lastenhoitaja kävi hoitamassa Rutkua, joka on kuulemma heidän suosikkihoidokkinsa.
Tässäpä kaikki tällä erää. Lomamatkan varrelta kirjoittelen tällaisia pieniä pätkiä, jahka tulee hyvä flow. Lomareissun jälkeen palaan tietokoneelle ja kerron ja esittelen Teille mun yhteistyökumppanin.
Olisiko teillä lukijoilla toiveita aiheista mistä haluatte minun kirjoittavan?
Kirjoitan syyslomareissultamme, joten älypuhelimeni toimii taas kirjoitusvälineenä. Olemme siis reissussa itä-Suomessa.
Voisin kirjoittaa arjestamme rutkupyllyn kanssa. Rutkupyllyhän on ihan hunajaisin vauva, mitä toivoa saattaa. Hän nukkuu vähintään 8 tuntia putkeen joka yö (heräämättä välissä siis kertaakaan OMG näin piti olla vasta sitten joskus vai oliko se niin ettemme ikinä nuku ku meil on vauva vai?), hän myös matkustaa mukavasti nukkumalla eikä yöunet kärsi ylimääräisistä päikkäreistä lainkaan. Rutkun kanssa on helppo olla liikenteessä, tutti on käytössä ja maitoa nautitaan myös pullosta. Mietin tässä, että Rutkunen antaa kyllä meille liian helpon kuvan vauva-arjesta ja voi käydä (vahingossa) niin että joskus (huom! joskus) haluamme myös toisenkin pienen ripulirouskun.
Rutku on oppinut höpöttelemään takaisin ja kamalan kovasti potkiskelee ja huitoo käsillään yrittäen tarttua kaikkeen (kätevää kun isillä on parta ja mammalla suht pitkä letti). Rutku kasvaa kamalaa vauhtia (no ihakko oikeesti, kasvava vauva?!), laitoimme jo 56 kokoiset vaatteet pois ja nyt Rutkunen käyttää jo 62 kokoa. Uusi vaippakokokin on jo saavutettu (LIFEGOALS!!! Eiku...). Olemme saaneet myös nauttia ihanista vaipan-/ ja vaatteidenvaihtohetkistä, kun sateenkaarta on valunut kirjaimellisesti molemmista lahkeista.
En kyl ymmärrä, miks ihmiset on alkanu kyselee, milloin toinen hunajapytty hankitaan. Minusta todella huonoa huumoria ihmisiltä moinen kysely, sillä en ole vielä läheskään toipunut edellisestä synnytyksestä, enkä varmaan psyykkisesti hetkeen toivukkaan, sen verran traumaattinen kokemus se oli. Ja kyselijät kuitenkin tietää tämän mun kokemuksen. Ihmisillä ei aina ole tilannetajua. Kaikki eivät myöskään välttämättä halua kuin yhden hunajapytyn. Ja miksi aina pitäisi olla joku uusi tavoite elämässä? Mielestäni on ihan mukava nyt vaikka hetkeks asettua, kun kahteen vuoteen ja kolmeen kuukauteen on rakastuttu, valmistuttu toiseen ammattiin, muutettu kotikaupunkia, vaihdettu työpaikkaa tuhat kertaa, menty kihloihin, sitten naimisiin, muutettu uudessa kotikaupungissa, oltu raskaana, ostettu talo ja synnytetty vauva.
Eli kahteen vuoteen on eletty ihan jonkun verran..
Tällä viikolla käytiin mieheni kanssa lounastreffeillä kaksin, kun kunnan lastenhoitaja kävi hoitamassa Rutkua, joka on kuulemma heidän suosikkihoidokkinsa.
Tässäpä kaikki tällä erää. Lomamatkan varrelta kirjoittelen tällaisia pieniä pätkiä, jahka tulee hyvä flow. Lomareissun jälkeen palaan tietokoneelle ja kerron ja esittelen Teille mun yhteistyökumppanin.
Olisiko teillä lukijoilla toiveita aiheista mistä haluatte minun kirjoittavan?
Kommentit
Lähetä kommentti