Jiihaa.
Maanantai, mies on tän viikon töissä ma-pe aamuvuoroissa, vähä niinkuin normaalit ihmiset. Siellä se ahertaa.
Itse heräsin rutkun kanssa seitsemältä. Tehtiin aamupesut, rutku söi ja nukahti uudestaan. Vettä satoi ulkona. Join kahvin ja söin puuron. Leikin rutkun kanssa, huomasin vaipan kostuttaneen rutkun vaatteet, vaihdoin puhtaat ylle. Vesisade ulkona loppui. Syötin rutkun ja hän nukahti taas. Mietin uloslähtöä. Neljäs jakso sarjaa alkoi. Kumpi voittaa. Kerkee ulos myöhemminkin. Onhan meillä vauvakerhokin tänään. Ulkoilu ei huvita vaikka tekisi hyvää.
Kuulostaako tutulta? Siis itelleni tulee ihan järjetön morkkis siitä, etten lähde vaunulenkille rutkun kanssa vaan mielummin makoilen sohvalla ja katon sarjaa. Miksi tästä tulee morkkis? Mikä siinä on, että päähän on iskostettu ajatus, että joka päivä pitäisi liikkua edes vähän? Miksi neuvolassa jo raskausaikana jankutetaan liikunnasta? Uskon, että jokainen ihminen tietää, että liikunta tekee hyvää. Aina ei vaan huvita. Miksi tehdä jotain, mikä ei huvita? Onko se sitä elämästä nauttimista? Toisaalta joskus ei huvittavien asioiden tekemisen jälkeen voi tulla hyvä mieli.
Se on vaan se lähtemisen haastavuus ja kryptinen tehtävä. Vai laiskuus? Sama se, ehkä se ulkoilma tekis kuitenkin meille rutkun kanssa hyvää.
Ompa ihana ja suloinen, aina niin iloinen ihana rutkupylly. (Instagram matskuu)
(Todellisuus sekunnin jälkeen edellisen kuvan otosta)
Rutkukaan ei pidä pukemisesta, meistä löytyi taas jotain yhteistä. Pukea pitää, kun lähtee ulos kylmään. Joten, miksi kiduttaisin sekä itseäni, että tätä viatonta lastani? Ehkä tämä jakso vielä...
Mukavaa viikkoa kaikille! Älkää rehkikö liikaa.
Kommentit
Lähetä kommentti