Heipä hei taas!
Näin joulun jälkeen on hyvä palata kirjoittelemaan ja me rutkupyllyn kanssa olemme saaneet blogiimme oikein huipun yhteistyökumppanin, nimittäin AINU-tuotemerkin, joka on niin suunnattu juuri meidän tämän hetkisiin tarpeisiin.
Ennen joulua Ainu lähetti meille mahtavan setin tuotteita testattavaksi. Ajattelimme rutkupyllyn kanssa tähän postaukseen kertoa kahdesta kivasta lelusta, jotka olivat setissä mukana.
Ensimmäisenä Ainun "kettu"-helistin.
Ainun ihanan pehmeä ja KEVYT helistin on ollut nyt rutkun yksi lemppareista heti saapumisensa jälkeen. Helistin on ihanan pehmoista kangasta ja kevyt rakenteeltaan, joten rutkun on helppo sitä käsitellä (ja imeskellä sen korvia). Sisällä oleva helistimen ääni on mukavan hentoinen, mutta kuitenkin huomiota herättävä, joten rutku on sitä tykännyt heilutella ja halia. Oranssi väri on kiva, ja rutkun huomio kiinnittyy siihen helposti.
Ostaisin tämän kyllä ehdottomasti esimerkiksi pienen vauvan perheeseen lahjaksi, koska tästä riittää iloa pidemmäksikin aikaa.
Toisena voisin kertoa AInun "Bite & Play"-puruleluhelistimestä.
Antaessani tämän lelun rutkupyllyseni pieneen käteen, hänen jalkansa alkoivat vipattaa innosta ja hän heti ymmärsi, mikä on kupletin juoni: purra (viilennettävää) puruosaa. Hän myös hienosti sai helistimestä kuuluvan ääneen kuuluviin riekkumalla lelu kädessään sekä sitterissä, että matolla makoillessaan. Riemukas kiljahtelu kertoi myös sen, että lelu taisi olla mieluinen. Ainun "Bite & Play"-lelussa on kolme osaa, joilla lapsi voi leikkiä pyöritellessään lelua kädessään. Lelun voi myös viilentää jääkaapissa, jolloin viilentävää osaa järsiessään lapsi voi rauhoittaa kutiavia ikeniä (hampaiden tulon aikaan). Lelussa oleva, värikäs pallo pyörii ja sen sisältä kuuluu hentoinen helistimen ääni. Lelussa on myös erikseen toisenlainen purtava kohta, jossa on pieniä nystyröitä, joita järskytellessä ikenien kutina varmaan helpottaa, ainakin rutkupylly oppi heti tekniikat ja lelun eri osat saivat kokea kovien ikenien koston.
Meidän blogiimme on tulossa Ainu-tuotteiden arvonta, se käynnistyy myös instagramin puolelle. Instassa voitte seurata minun ja rutkun elämää nimimerkin loawh avulla.
Kerron arvonnasta pian lisää, ja luvassa on myös postaus kiinteiden ruokien syönnin aloituksesta (ja niiden syönnistä näin rutkupyllyn tavalla, ei ole siis mitään oikeita ohjeita tulossa, vaan just meidän tyylisiä).
Kommentit
Lähetä kommentti