Ainun mahtavia tuotteita 😊

Helou taas lukijaiseni! 


On aika esitellä vielä viimeisiä tuotteita, joita sain yhteistyökumppaniltani Ainulta.

1. Ensimmäisenä haluaisin esitellä Ainun perinteisen vauvan herkälle iholle räätälöidyn hoitovoiteen. 
Tämä hoitovoide on kyllä mainio lisä vauvan perushoitotarvikevalikoimaan. Olen huomannut, että kovilla pakkasilla rutkun söpöt hamsuposket alkavat punoittaa herkästi ja poskien iho on karheampi. Sipaisin tätä Ainun hoitovoidetta yötä vasten rutkun poskiin ja aamulla karheus oli tiessään! Voide ei tuoksu millekkään ja levittyy hyvin. Olen käyttänyt sitä myös rutkun päänahkaan pehmentääkseni pieniä karstaläiskiä, joita päähän tulee ajoittain. Toimii myös itselle hyvänä käsivoiteena. Ei jätä ihoa rasvaisen tuntuiseksi, eli siis hyvä perusvoide. Käytän tätä myös rutkun jalkahieronnassa, rutku kyllä tykkää siitä ja mukavasti rauhoittuu. 

2. Toisena haluaisin esitellä toisen hyvän voiteen Ainu tuotemerkiltä, nimittäin Sinkkivoide. 
Olin ostanut tätä jo aiemmin rutkulle, koska sairaanhoitajan työssä olen käyttänyt sinkkivoidetta asiakkaille, jotka kärsivät  vaippojen käytöstä tulevasta taipeiden punoituksesta. Sinkkivoide on turvallinen keino lievittää tällaisia punoituksia nopeasti. Rutkulla olen käyttänyt heti punoituksen tullessa (siis kun olen huomannut sen, en kuitenkaan ole mikään punoitustaikuri että näkisin heti vaatteiden ja vaipan läpi, kun beba alkaa punoittaa) sinkkivoidetta pari kertaa päivässä puhtaalle, pestylle ja hyvin kuivatulle iholle. Parin käyttökerran jälkeen punoitus on sitten hävinnyt. Tätä voidetta voi käyttää myös muullekin punoittavalle, painuneelle ihoalueelle, rutkulla laitan esim. Punoittaviin polvitaipeisiin välillä. Sinkkivoide on hajusteeton. Suosittelen tämän hankkimaan perushoitotarvikevalikoimaanne. 

3. "Learn to drink - cup"
Tämä nokkamuki on kyl mahtava ensimmäiseksi nokkikseksi! Tässä on mukana nokan sisälle laitettava venttiili (joka on  mielestäni helepompi asettaa kuin monet muut arkiset asiat kuten menkkarätti), joka estää nesteen valumisen mukista Kuusamoon asti. 
Tämän mukin avulla rutkunkin on helppo tutustua nesteiden itsenauttimisen jaloon maailmaan. Rutkun kanssa ollaan ajoittain testattu mukia, rutkun pienet kätöset saa kahvoista hyvän otteen ja nokka löytää suuhun, mutta sitten rutkulin mielestä onkin vallan ihanaa purra nokkaa. Eli rutku on vielä niin hupsu, ettei ymmärrä yksin, että nokkis on juomaväline, mutta me jatkamme aktiivisesti harjoituksia. 


4. Viimeisimpänä, mutta kaikista Ainu-tuotteista ehdottomimpana klassikkona on tietenkin: AINU-ensipupu! (Meidän perheessä aina kutsuttu pyllypupuksi, muhkean, pehmoisen bebansa ansioista!)
Ainu-ensipupu tuskin vaatii kovaa esittelyä, mutta pehmeä esittely on paikallaan: mielestäni tämä klassikko tulisi löytyä jokaisen vauvan lelujen joukosta. Ainu-ensipupu on suloinen, niitä on hirmuisen paljon erilaisia, niin kuin on vauvojakin maailmassa. Ainu-ensipupu on pehmoinen halata ja kulkee helposti vauvan matkassa läpi elämän. (Pupu on myös konepestävä).
 Serkkuni varmaan muistavat, kun minä kuljetin mun pyllypupun Visulahteen ollessani alakouluikäinen ja itkin, kun se piti jättää autoon. Ostin sitten serkkuni pojalle Ainu-ensipupun ensilahjaksi ja siitä tais tulla (hetkellisesti ainakin) sen pojan niin iso suosikki, että korvat saivat kokea limaisen ja maukkaan kohtalon. Ainu-ensipupun ostin myös kummitytölleni joululahjaksi hänen ollessaan vielä masutoverina.
Ja uusimpana pyllypupuhankintana on siskolleni (20vee...) ostettu, kirpparille eksynyt vaaleanlila pyllypupu, joka pääsi elämään eläkepäiviään siskoni hoteisiin. Pyllypuput on ihania. Rutkulle niitä on kertynyt muutama, viimeisimpänä tämä Ainulta saatu, ihanan mintunvihreän neulepuvun omaava söpöläinen! Ps. Ainu-ensipupu täytti vasta 30vuotta ja niitä saa nyt myös hopeisessa juhla-asussa! 

KIITOS AJASTANNE. 
MUA SAA MYÖS SEURATA INSTAGRAMISSA, NIMIMERKKI loawh









Kommentit